keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ensimmäisellä

tunnilla oli pihatalkoita meidän luokkalaisilla. Kaikki haravoivat reippaina pihaa :). Äidinkielen tunnilla tutustuttiin uudet käyttöjärjestelmät saaneisiin tietokoneisiin ja teimme luokkalehteä. Uskonnosta tuli Johannes Kastaja kappaleesta vihkotehtävät. Suurimmalle osalle jäi kotitehtäväksi vain tehtävä 5.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Lontoo-projekti

Neljäsluokkalaiset tekivät syyslomaa ennen englannin tunneilla projektin Lontoosta. Valmiit tuotokset löytyvät täältä. :)

maanantai 28. lokakuuta 2013

Heippa

Syysloma vierähti mukavasti ja  tsempataan jouluun asti :). Aloitettiin reippaasti matikan kokeella. Toisella ja kolmannella tunnilla oli Marja de Jong opettamassa maalaamista meidän luokkalaisille. Toista liikuntatuntia ei siis ollut.  Viimeisellä tunnilla pidimme ympäristötietoa, jossa samalla kertasimme vähän koetta varten. Ympäristötiedon kokeessa saa ensimmäisellä kerralla olla ympäristötiedon lukukirja esillä, josta voi etsiä tiedot. Mutta kannattaa silti koealue lukea kotona läpi, että tietää mistä ne tiedot löytyvät, mitä tarvitsee.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Eilen

ympäristötiedosta tuli kotiläksyksi s. 15 tehtäväkirjasta.  Tänään teimme itsearvioinnin, jotka tuli tänään oppilaiden mukana kotiin, eli täytelkää :). Tänään ei tullut läksyä. 
Mukavaa lomaa kaikille :)
T. Päivi

tiistai 15. lokakuuta 2013

Matematiikasta

tuli erikseen merkityt tehtävät kotiläksyksi. Aloitimme äidinkielen tunneilla tekemään luokkalehteä, siitä ei siis varsinaisesti tullut kotiläksyä, ellei halua niitä tehdä kotonakin. Kolmasluokkalaisilla on 9 kertotaulukoe huomenna. :)
Päivi

maanantai 14. lokakuuta 2013

Matematiikan koe maanantaina 28.10.

syysloman jälkeen kummallakin luokalla. Kolmasluokkalaisten koealue on s.58-113. Neljäsluokkalaisten koealue on s.54-105. Neljäsluokkalaisille käsialasta tuli kotiläksyksi merkitty sivu. Ja osalle matematiikasta merkitty sivu. Ympästä lepakkokappale vielä kerran lukuläksyksi. Kolmasluokkalaisille  matematiikasta tuli s.110 kotiläksyksi.
Ympäristötiedon koe on 31.10. torstaina. Koe on harjoitusluonteinen, eli kirjat saa olla kokeessa mukana. Koealue on s. 7-27.

perjantai 11. lokakuuta 2013

3-4 luokan uutiset


Viikonlopun aikana oli tehty ilkivaltaa. Lasinkeräyslaatikko oli kaadettu. Lamppu oli rikottu ja sähköjohto katkaistu. Yksi tekijöistä oli koulun entinen oppilas. Tekijät jäivät kiinni.

Keskiviikkona koululla kävi länsisavon toimittajia sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja. He keskustelivat koulun tulevaisuudesta.Osaa oppilaista kuultiin ja muutamuutama pääsi lehteen. Me toivoisimm että koulu voisi jatkaa toimintaa.

Torstaina illalla oli palaveri koulun lakkauttamisesta. Siellä oli tärkeitä ihmisiä. Opettaja sanoi, että koulu voisi jatkaa vielä jonkin aikaa. Oppilaista se on kivaa.

Einari ja Susanna

Kuvan ottanut koulunkäyntiavustaja Janne

Ps. Tänään ei tullut läksyjä :)t. Ope

torstai 10. lokakuuta 2013

Englannin kokeet

Nelosluokan englannin kokeet lähtivät tänään koteihin näytille. Palautus ensi tiistaina.

Kolmannen luokan englannin koe on ensi torstaina 17.10.

3.-luokan englannin läksy

Kotitehtävänä kertausmoniste.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Tänäänkään

ei tullut minun tunneilta läksyä.  Vain Juhanin ympästä tuli läksy. Kyselen huomenna niiltä kolmosilta, jotka eivät ole vielä selvittäneet aiempia kertotaulukokeita, huomenna ne. Niihin pitää muistaa harjoitella. Tämän blogin kertotauluharjoituksia kannattaa käyttää hyväkseen. :)

tiistai 8. lokakuuta 2013

Homework

3.-luokan englannin läksynä kappaleen 4 kuuntelu ja suomennos sekä tehtävä 11 s. 42. Kolmasluokkalaisille tuli äidinkielestä myös opetella torstaiksi runo niin, että osaa esittää sen luokalle. Muuta läksyä ei tänään tullut, muistathan että huomenna on koe äidinkielestä.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Kotiläksyinä

ympäristötiedosta lue kappale 8 ( rotasta) ja tee sivulta 13 tehtävät. Neljäsluokkalaisten matematiikan läksynä  tuli vain tehtävä 5 s. 103. Kolmasluokkalaisille tuli sivulta 101 tehtävä 6 ja sivulta 102 tehtävä 7.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Äidinkielen koe

9.10 keskiviikkona kummallekin luokalle. 3lk koealue 9-30 sinisellä pohjalla olevat tekstit ja 4lk s. 9-36 keltaisella pohjalla olevat tekstit.

torstai 3. lokakuuta 2013

3.-lk:n englannin läksy

Kotona tehtävät 13, 14 ja 15 s. 43-44.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Englannin läksy 3.-lk.

Englannin läksynä 3.-luokkalaisilla tehtävät 12, 13 ja 14 s. 34-35 loppuun.