keskiviikko 10. syyskuuta 2014
Tällä viikolla
on ollut aika paljon normaalista poikkeavaa ohjelmaa ja siksi ei myöskään ole tullut laitettua tänne blogiin viestiä... :) Eilen meni kivasti uimahallissa uinti ja uimaopettajat kehuivat luokkaamme, että kunpa kaikki luokat olisivat yhtä kivoja opettaa. Eilen ei nelosille tullut matikasta läksyä, eikä tänäänkään, muuta kuin kestoläksy, että kertolaskut pitäisi opetella ulkoa. Sen verran vauhdikas päivä oli tänään, että unohdin tunnilla sanoa, että huomenna olen koulutuksessa ja sijaisenani on Varpu Sajasalo :) Perjantaina taas nähdään.
torstai 4. syyskuuta 2014
Muistathan
huomisen kokeen matematiikasta. Tänään neljäsluokkalaisille tuli äidinkielestä tehtävä 1 sivulta 25 lukukirjasta ja kolmasluokkalaisille s. 16 ja 17 tehtäväkirjasta. Englannista tuli kolmasluokkalaisille moniste ja nelosille kappale 2 lue sekä theätävät 11a, 11b sivulta 26. Lisäksi osalle nelosia tuli uudelleen läksyksi opetella kellonajat ja ensi torstaina siitä on uudelleen testi. Kolmoset muista ottaa kirjastokortti mukaan, sillä huomenna on kirjavinkkaus, eli kirjastoauto tulee koululle klo 9.00.
tiistai 2. syyskuuta 2014
Koe
Matematiikan koe on tämän viikon perjantaina 5.9. Kolmosten koealue on s.6-57 ja nelosten koealue on s.6-53. Äidinkielestä tuli kolmosille läksyksi s. 10 ja 11 harjoituskirjasta ja nelosille s. 15 ja 16. Matematiikasta nelosille tuli opetella ulkoa kertolaskut, varsinkin ne mitä ei vielä osaa.
torstai 28. elokuuta 2014
Hei!
Olin kaksi päivää kipeänä, niin en päivitellyt tänne näitä läksyjä. Äidinkielestä tänään läksyksi tuli neljäsluokkalaisille s. 19 tehtävät 1, 3 ja 4, ja jos joku ehti tehdä tunnilla nuo tehtävät niin läksyksi tuli tehtävä 5 vihkoon. Kolmasluokkalaisille kotiläksyksi tuli sivulta 16 tehtävät 1 ja 2 siltä osin kun ei ehtinyt tehdä läksyjä. Uskonnosta ei tullut läksyjä :).

maanantai 25. elokuuta 2014
Maanantaina
minun tunniltani tuli läksyksi käsialasta ( äidinkielen tehtäväkirjasta takaa) seuraava sivu. Muilta tunneilta en valitettavasti tiedä, mitä tuli läksyksi, koska en pitänyt niitä tunteja :).
perjantai 22. elokuuta 2014
Hei!
Tänään läksyä tuli vain matematiikasta neljäsluokkalaisilla s. 30 ellei opettaja merkinnyt vielä lisäksi muuta. Kolmasluokkalaisille tuli s.36 kotitehtävälaatikko.
Muuta läksyä ei siis tullut.
Muuta läksyä ei siis tullut.
torstai 21. elokuuta 2014
Mukavaa syksynalkua!
Eilen oli koulullamme vanhempainilta, jota jatkoimme sitten luokissa. Aika moni vanhempi oli päässyt mukaan. Neuvoin mm. sormilaskimen käyttöä, jonka avulla voi helposti laksea kertolaskuja. Kertolaskuja kertaamme vielä paljon, ja ne olisi hyvä osata ihan ulkoa. Pidän vielä kertolaskukokeita.
Lukupäiväkirjan olen jakanut oppilaille, siihen merkitään oppilaan lukemat kirjat myös sarjakuvat käy. Yhdelle sivulle kirjoitetaan kirjailijan ja kirjan nimi sekä piirretään siihen liittyvä kuva. Vanhemman nimikirjaimet toimivat todisteena, että kirja on oikeasti luettu.
Lukea kannattaa joka päivä ja se olisi myös tarpeen!
Sovimme myös, että merkitsen kotiläksyt tänne blogiin ja varsinkin, kun joku oppilas on pois koulusta, niin läksyt näkee täältä blogista.
Tänään kotiläksyksi tuli kolmasluokkalaisille äidinkielestä tehtäväkirjasta s. 110 (käsialaa) sekä enkusta tehtävä 6 sivulta 16, käytä apuna monistetta.
Neljäsluokkalaisten kanssa meillä oli äidinkielessä pitkähkö sanelu, emmekä ehtineet muuta. Eli siitä ei tullut läksyä.
Neljäsluokkalaisille englannista tuli s. 5 ja 6 loppuun ja tehtävät 10a ja 10b.
Opiskelun iloa
T. Päivi-ope

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)