Ympäristötiedosta tuli kotiläksyksi sivulle 94 asti tehtäväkirjasta. Tänään ei tullutkaan muuta läksyä. Opettelimme äidinkielen tunnilla sanaluokkia. Matematiikassa oli toiminta/kertaustunti. Matematiikan koe on seuraavana keskiviikkona eli 6.2. s. 6-45.
Päivi
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
tiistai 29. tammikuuta 2013
Kolmasluokkalaisille
äidinkielestä tuli s. 53 tehtäväkirjasta kotiläksyksi, jos ei ehtinyt tekemään tunnilla ja sivu 52 kokonaan. Matematiikasta s. 36 kotitehtävälaatikko molemmille luokille ja kolmosille aukeama loppuun. Ensi viikolla pidämme matematiikan kokeen.
maanantai 28. tammikuuta 2013
Ympäristötiedosta
perjantai 25. tammikuuta 2013
Ympäristötiedon
tiedon kokeet näytti olevan aika helpot. :) Äidinkielen tunnilla luimme Risto Räppääjän loppuun ja piirsimme mandalaa samalla. Käsitöissä neloset jatkoivat edelleen neulomista.
Mukavaa viikonloppua!
Päivi
Mukavaa viikonloppua!
Päivi
torstai 24. tammikuuta 2013
äidinkielessä
kolmasluokkalaisille tuli tehtäväkirjasta s. 46. Neljäsluokkalaiset kirjoittivat tietokoneella satua ja tallensivat sähköposteihin, että voivat jatkaa sitä kotona.
Matematiikassa teimme neljäsluokkalaisten kanssa s. 23 loppuun ja sivut 26 ja 27. Aukeama tuli tehtäväksi kotona loppuun. Kotitehtävän saa tehdä kotona, jos haluaa. Siitä saa aktiivisuus merkinnän wilmaan. Kolmasluokkalaisten kanssa testasimme kuudenkertotaulun. Kaikki pääsi kuuden kertotaulun läpi.Kotiläksy aukeama loppuun s. 26 ja 27 ja kotitehtävä s. 28.
Matematiikassa teimme neljäsluokkalaisten kanssa s. 23 loppuun ja sivut 26 ja 27. Aukeama tuli tehtäväksi kotona loppuun. Kotitehtävän saa tehdä kotona, jos haluaa. Siitä saa aktiivisuus merkinnän wilmaan. Kolmasluokkalaisten kanssa testasimme kuudenkertotaulun. Kaikki pääsi kuuden kertotaulun läpi.Kotiläksy aukeama loppuun s. 26 ja 27 ja kotitehtävä s. 28.
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Ympäristötiedon
tunnilla kertasimme kokeeseen. Liikuntatunnilla oli hiihtoa, muistathan hiihtovarusteet liikuntatunneille. Matematiikasta tuli kotitehtävälaatikko molemmille luokille s.24. Uskonnosta ei tullut läksyä. Äidinkielen tunnilla teimme luetunymmärtämisen, eli läksyä ei tullut.
Muistathan lukea kokeeseen. :)
Päivi
Muistathan lukea kokeeseen. :)
Päivi
tiistai 22. tammikuuta 2013
Huomasin
tuossa eilistä tekstiä lueskellessani, että siitä oli jäänyt eilen äidinkielen kotiläksyt laittamatta. Tänään lähdin kiireellä koulusta, ja uintien takia oli aika kiireinen päivä, niin että minulla ei ole varsinaisia läksyjä mukana kotona. 4-luokkalaisille ei tullut äidinkielestä läksyä, matikasta tuli seuraava aukeama ja siihen liittyvä kotitehtävä. Kolmasluokkalaiset lukivat seuraavan sadun( en nyt muista edes sadun nimeä) ja tekivät siihen liittyvät vihkotehtävät ja tutustuivat juonikaavioon.
Kannattaa kysellä kavereilta tarkemmat läksyt, jos ei ollut koulussa tänään. :)
Päivi
Kannattaa kysellä kavereilta tarkemmat läksyt, jos ei ollut koulussa tänään. :)
Päivi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
